Laiskaa lauantaita!

Pitäisi saada aikaiseksi hienompi blogin ulkoasu. Ihan hävettää jo ammatinkin puolesta...

Eilen isäntä teki töissä lyhyen vuoron joten hän katsoi pojua kun kävin ennen puolta päivää salilla. Ihan uusi sali minulle. Otin sinne kuukauden kortin kokeiluksi. Palaan kyllä takaisin tutulle pajalleni kun pääsee kunnolla harrastamaan taas. Tämä uusi sali on tyypillinen ison ketjun liikuntakeskus jossa on ryhmäliikuntaa kuntosalin lisäksi. Hienot oli tilat mutta kotoisaksi en paikkaa tuntenut. Oma "pajani" on taas vähemmän kiillotettu ja siellä keskitytäänkin enimmäkseen raudan nostamiseen. Sopii minulle ;) Tunsin taas oloni piristyneeksi kävellessä kotiin salilta. Tuntui kun olisi palannut omaan elämäänsä jostain välitilasta. Pienen lapsen vanhemmatkin tarvitsevat omaa aikaa. Siitä ei kannata tuntea syyllisyyttä. On hyvä antaa sille puolisolle tunne siitä että hän pärjää itse lapsen kanssa ja että itse luottaa häneen tasapuolisena vanhempana. Usein taitaa mamit "omia" vauvan itselleen kun sitä päivät hoitelee pääosin itse ;)

Treenini oli seuraavanlainen:

hack-kyykky 3x10

vinopenkki 3x8

ylätalja rinnalleveto 3x10

pystypunnerrus 3x8

hauiskääntö vinopenkissä 3x10

vipunostot sivulle ja eteen 3x12

Normaalisti noudatan kolmijakoista ohjelmaa joka on pysynyt kutakuinkin samanlaisena pari vuotta. Päivä 1 rinta-hauis, päivä 2 olkapää-ojentaja, päivä 3 selkä-jalat. Kehitystä tapahtuu koska liikkeet on perusliikkeitä jotka pyrin tekemään oikeaoppisesti. Erikoistekniikoita ja kikkailuja käytän harvoin.

Tänään herättyäni oli kyllä jyrän alle jäänyt olo. Olen leikittänyt vauvaa lattialla huovan päällä ja samalla itse hieman venytellyt. Pojun huone kaipaisi järjestelyä. Allaoleva kuva on siitä siistinä otettu. Vaatekaappi tarvitaan vielä tuohon huoneeseen koska se on niin paljon kätevämpi olla lähellä ettei vaatteita tarvitse aina hakea vaatehuoneesta. Vielä kun saisi isännän asentamaan oviaukkoon oven.... Ennen pojua huone toimi työhuoneena joten ovea ei ole tarvittu.

Vauvan lumoissa

Poju on ollut tänään mahtavaa seuraa. Hirveen unelias oli iltakuuteen asti mutta sillon kun on ollut hereillä niin voi sitä huitomisen ja hymyilyn määrää. Niin kiva on kun kurkusta tulee ääniä ja mahalleenkin pääsee melkein aina halutessaan. Ihanaa nähdä että kun suo lapselleen huomiota niin sen kasvot alkaa loistamaan. Laitoin vihdoin pois nimiäislahjat. Yksi ihana lahja oli tämä Kalevalan karhukoru.

Tykkään yleensä että lahjat on käytännöllisiä. Ehkä siksi kun en ole ikinä ollut kiintynyt mihinkään materiaan. Itsellä ei taida olla tallella paljon mitään lapsena saatua. Lahjojen antajat on tietenkin jääneet muistoihin. Tuon korun lisäksi poju sai lahjakortin, kirjan, lelu, kummilusikan, aterimet, "perintö"kaulaketjun, ihanan valkoisen lampaantaljan, Koiramäki aiheiset lastenastiat ja rahaa. Vauvat tykkää erilaisista materiaaleista iholla, tuo talja sai pojun kiljumaan äänettömästi riemusta. Tänään tajusin taas kuinka ihanaa on olla äiti. En mistään hinnasta ottaisi takaisin aikaa ilman pojua. Tämä on juuri se "paikka" johon mut on tarkoitettu.

Harmaata!

Kun katsoo ulos olohuoneen ikkunasta, näkyy vain harmaata. Se masentaa. Tiedostan että ulos vaunulenkille on lähdettävä parin tunnin sisään jos mielii ulos tuulettumaan tämän päivän aikana. Aika usein suuntana on ollut tuo Lahden keskusta koska siellä näkee ihmisiä. Kirjasto on toinen sopiva paikka koska poju saa unen päästä kiinni heti vaunuun pistettäessä ja yllättävän itkun saa hillittyä tutilla tarvittaessa. Pitäisi uskaltautua vauvakahvilaan tai vaikkapa leffaan seuraavalla kerralla kun Finnkinossa on vauvakinopäivä. Viimeviikolla Sokoksen kahvilassa tuli toinen tuore äiti itseasiassa juttelemaan asiasta ja kuulosti hyvältä jutulta tuo vauvakino. Perhettä lukuunottamatta en tällähetkellä tunne tästä kaupungista enää ketään. Yhteydet opiskelukavereihin katkesi kun tuli muutettua pääkaupunkiseudulle.

Gymstick nojaisi sohvaan.... Pumppailen sillä hieman olkavarsia seuraavan syötön jälkeen. Tuntuu muuten ihanalta saada uutta liikettä käsiin. Selkäkin kaipaisi jotain vauvan nostelun vastapainoksi. Poju lähentelee viittä kiloa, tuntuu hassulta kun vertaa sitä viiden kilon käsipainoon joka ei ole mitään! : D

Ensi viikolla pääsee varovasti treenaamaan salille. Tooodella varovasti jottei sektiohaava tykkää huonoa. Täytyykin suunnitella vuodenvaihdetta silmälläpitäen uusi treeniohjelma. 

Viikonlopun nimiäis/siunajaisjuhlan jäljiltä on vielä pöydällä kukat ja kynttilä. Pöytäliinan raikkaasta väristä voi imeä "silmävitamiinia" ennen harmauteen lähtöä.

Illan viimeiset tunnit

Aika ennen nukkumaanmenoa on hyvin erilaista äitiyden myötä. Ennen viimeiset hetket oli huomisen suunnittelua ja oman itsensä ympärillä pyörimistä. Nyt ei huomista kovin tarkkaan voikaan suunnitella. Tulee ravattua sohvalta makuuhuoneessa tarkistamassa kuuluuko hengitystä/näkyykö tutin nypytystä, onko vaipassa jotain, onhan vauvalla tilaa hengittää. Matkalla takaisin sohvalle tulee haettua iso tuopillinen vettä - nyt kun vielä muistaa. Tuntuu että koskaan ei voi juoda tarpeeksi nestettä. Näin iltaisin on ihanaa jos ei kuule itkua. Että olisi hetki aikaa itselle ennen "yövuoroa". Poju heräilee vielä öisin syömään, vaikka ei paljoa syökään, lähinnä tarkistaa vain onko äiti vieressä ja siinä samalla ottaa huikan.

Koira murjottaa kun ei saa enää paljoa huomiota. Jotenkin tuon hurtan syyllistävä katse ja jatkuva tiellä oleminen ottaa päähän vaikka ei saisi. Onneksi isäntä huolehtii koirasta kun minulla on tarpeeksi pojussa, itsessäni ja kodissa. Poju on kyllä varmaan helpommasta päästä, mutta äitiyttä on takana reilu kaksi kuukautta vasta ja tuntuu että tehokkaaksi kouliutuminen vie enemmän aikaa.

Huomenna olisi pakko saada enemmän liikuntaa. Toivoo jo että pääsisi salille ja saisi motivaation liikuntaan takaisin. Oma pää on sellainen että pitää saada kaikki tai ei mitään. Kevyttä vaunulenkkiä en laske todelliseksi liikunnaksi eikä se saa minua tästä lepsusta raskauden jälkeisestä elämäntyylistä pois.


Löysin koneeni kätköistä viimekesäisen kuvan missä poju vielä majailee vatsassani. Vaikken uskonut silloin, tuota mahaa tulee välillä ikävä.